Tampereen uusi toimisto

Tampereen uusi toimisto

DSC00850

Uusi toimistomme sijaitsee Tampereella Hämeenpuistossa, vanhassa työväentalossa. Samasta rakennuksesta löytyy mm. työväen teatterin vanha päänäyttämö sekä Lenin-museo. Varsinainen kulttuurikehto siis.

Tupaantuliaisissa puulaatikot kengille ja neljä naulakkoa pääsivät todelliseen hyötykäyttöön.

Tupaantuliaisissa puulaatikot kengille ja neljä naulakkoa pääsivät todelliseen hyötykäyttöön.

Toimisto-osa koostuu kahdesta avoimesta työtilasta, jotka katon tukipalkki erottaa toisistaan. Näin tilasta on saatu mukavan avoin ja ilmava, mutta yksityisyyttä on silti tarjolla.

Palkin takana näkyy se toinen puoli avoimesta työtilasta. Uudella toimistolla meillä ei ole kiinteitä työpisteitä, vaan omaa työpaikkaa voi vaihtaa mielensä mukaan. Tarjolla on yhteisöllisempää työtilaa, jossa koneet ovat tiiviimmässä rykelmässä kuten myös väljempää tilaa. Uutuutena toimistoon saatiin pari sähköpöytää, joiden ääressä työergonomia saadaan säädettyä huippuunsa. Onpa kyseisen pöydän äärellä jo eräs työntekijämme ajanut sisään korkokenkiäänkin hääjuhlia varten – ilman ergonomian kärsimistä.

Jos melu ja hälinä alkaa häiritä, on mahdollista myös sulkeutua ovien taakse jutustelemaan kollegan kanssa, soittamaan tärkeät puhelut tai muuten vaan keskittymään hiljaiseen työhön. Tila on nimeltään ”hiljainen huone”, mutta usein sen sisällä ei ole kovin hiljaista. Muita se ei kuitenkaan häiritse, sillä ovet ovat äänieristetyt.

Toimiston toisesta päädystä löytyy meidän olohuone. Tänne notkuva aamiaispöytä on katettu jokaista kuukausipalaveria varten ja voi lokoisilla sohvilla ottaa myös pienet nokkaunet keikkojen välissä.

Olohuoneessa on myös hienon seinämaalauksen toinen pää.

Keittiöstä löytyy ruokapöydän lisäksi mahdollisuus jalkojen lepuutteluun mm. kirjoja ja lehtiä lukemalla. Tupareissa tämä alue taisi olla herkkupöydän takia suurimmassa suosiossa.

Avoimien ovien päivänä vieraita kävi paljon ja saimme tupaantuliaislahjaksi monenmoista herkkua kahvista karamelliin ja kuohuviinistä mausteisiin. Kiitokset kaikille mukanaolleille. Oli kiva nähdä tuttuja ja rupatella ajan kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä! Jos et päässyt tutustumaan meihin ja tiloihimme viime perjantaina, järjestämme mielellämme myös yksityisnäyttöjä. Niin ylpeitä olemme uudesta toimistostamme!

-Tuomas Rissanen

Kirjoittaja on Sivupersoona Oy:n toimitusjohtaja.